maanantai 23. marraskuuta 2015

Sote tarvitsee auttamisen eetosta


Sote tarvitsee auttamisen eetosta

 

Moni varmaan huokaisi helpotuksesta, kun maan hallituksen esittämä jännitysnäytelmä päättyi sote-ratkaisun syntymiseen. Prosessin takkuisuus on oiva esimerkki rakenteellisesta uudistuksesta, jossa yritetään sovittaa yhteen politiikan ja asiantuntijuuden logiikkaa, erilaisia poliittisia intressejä, eri professioiden reviirejä sekä politiikan ja yritysmaailman johtamiskulttuureja. Hyvää opetusaineistoa rakenteellisen hyvinvointipolitiikan opetukseen!

Sosiaali- ja terveydenhuollon remonttia tarvitaan - monesta syystä. Tarvitsemme väestöllisesti suuremmat ja taloudellisesti vahvemmat sosiaali- ja terveydenhuollon alueet. Myös yhtenäisen aluerakenteen syntyminen nykyisen kirjavan kokonaisuuden tilalle on perusteltua. Eri asia on, saadaanko kaupungistuva Suomi kukoistamaan 18 maakuntakeskuksen voimin.

Ratkaisun monista yksityiskohdista on sanottu jo melkein kaikki. Valinnanvapauden sisältyminen kokonaisuuteen yllätti ja sisältää eittämättä riskejä. Esitettyyn kritiikkiin minulla ei ole lisättävää.

Vuosisadan remontti tarvitsee realistisia arvioita ja kritiikkiä. Vihoviimeinen asenne on kuitenkin katsoa vain uhkia tai yltyä valittamiseen - niin hyviä kuin me sosiaali-ihmiset siinä olemmekin! Nyt on syytä tunnistaa mahdollisuudet. Sellainen on ainakin suunnitelmaan sisältyvä hyvinvointikeskus, jossa yhdistyvät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Ruotsalaisten kokemukset viittaavat siihen (HS 10.11.), että valinnan vapaus hyödyttää "helppoja" palvelun tarvitsijoita, kun taas ihmiset, joilla on monia - terveydellisiä ja sosiaalisia - vaikeuksia, jotka tarvitsevat monen ammattilaisen osaamista tai jotka eivät osaa hakea markkinoilta itselleen soveltuvaa apua, tarvitsevat julkisten palvelujen monipuolista tukea. Alueellinen epätasa-arvo ei ole ainoa yhteiskunnallinen "luokkajako". Huono-osaiset ihmiset jäävät usein syrjään myös hyvinvointiorganisaatioissa.

Sosiaalihuolto voi tuoda sote-kokonaisuuteen tärkeää osaamista. Sosiaalityön kenttä on "ihminen elämäntilanteessa". Se on yhteistyötä ihmisen ja hänelle tärkeiden lähiyhteisöjen ja muiden auttajien kanssa. Tulevaisuuden hyvinvointikeskuksista tulee rakentaa sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön osaamisen paikkoja. Terveydenhuollon huippuyksiköitä ovat erityisen korkeaa osaamista edustavat yliopistosairaalat. Vastaavasti perustasolle tarvitaan muutama huippuyksikkö sosiaali- ja terveydenhuollon erityisen vaativan yhteistyön monitieteistä tutkimusta, opetusta ja kehittämistä varten. "Huipputason" moniammatillista osaamista tarvitaan, kun asiakkaalla on monialaisia avun tarpeita, kun asiakas uhkaa jäädä ammatillisten reviirien, tieteenalojen, osaamisten ja perinteisten palvelusektoreiden väliinputoajaksi. Yliopistot ja korkeakoulut ovat yhteistyöosaamisen tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen välttämättömiä kumppaneita.

Sopivasti sote-ratkaisun ajankohtana 7.11. professori Sara Heinämaa kirjoitti Helsingin Sanomien yliössä toiminnan merkityksen katoamisesta seuraavaa: "Jokainen kulttuuri, joka kadottaa keskeiset päämäärämerkityksensä ja yhdessä tekemisen mielen, joutuu lopulta kokonaisvaltaiseen kriisiin". Näinhän suomalaiselle sosiaali- ja terveydenhuollolle on viime vuosina tapahtunut. Tehdasmainen palvelutuotanto on vallannut kulttuurin, käsitteistön ja työorientaatiot. Auttamisen ja parantamisen eetos uhkaa unohtua. Näin ei saa käydä sote-uudistuksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti