Hyvä lukija,
Aloittelen maailman menon kommentointia tällä
blogi-palstalla. Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan!
SOTE JA SOSIAALIHUOLTO
Sosiaali- ja terveydenhuollon kenttä odottaa jännityksen
vallassa, mihin suuntaan sote-uudistus etenee uuden hallituksen luotsaamana. Ei
käy kieltäminen, että perustuslakivaliokunnan tyrmäävä kanta turhautti.
Pahimman kiukun aika on ohi ja nyt kannattaa miettiä, voidaanko jotakin tehdä
jo ennen kuin seuraava rumba alkaa. Mielestäni voidaan.
Monelta taholta on kuulunut kritiikkiä, että sosiaalihuollon
asiat jäivät valmistelussa täysin sivurooliin. Tähän voin hyvin yhtyä itsekin.
Samalla vaivaa syyllisyys siitä, että sosiaalihuollon edustajana en kyennyt
tuomaan alan kysymyksiä riittävän
selkeästi esiin. Nyt ei kuitenkaan ole valittamisen aika. Mieluummin
kannattaa analysoida tilannetta eri
kanteilta ja miettiä, mihin jatkossa kannattaa panoksia suunnata.
Monet sosiaalialan ammattilaiset vierastavat vertailua
terveydenhuoltoon ja haluavat korostaa sektoreiden eroja. Toiminnan sisällössä
ja orientaatioissa eroja on ja pitääkin
olla. Mutta on pakko myöntää, että alan
aseman ja toiminnan vahvistamisessa meillä olisi paljon opittavaa siitä
tavasta, jolla terveydenhuollon edustajat rakentavat omia linjauksiaan
uudistustyössä.
Soten valmisteluryhmien työskentelyssä näkyi terveydenhuollon saumaton yhteispeli.
Yliopistosairaaloiden johtajien ryhmä
muodosti nopeasti yhteisen kannan esillä oleviin esityksiin. Myös muun
erikoissairaanhoidon johto toi esiin yhteisiä näkemyksiä. Sen sijaan
sosiaalihuollon edustajat olivat yksittäisiä henkilöitä, joilla oli erilaisia
taustayhteisöjä ja viiteryhmiä. Kaikki eivät edes tunteneet toisiaan. Yhteisen
linjan muodostamiselle ei ollut foorumia eikä itsestään selvää ryhmää.
Sivurooliin jäämiseen vaikutti myös sosiaalihuollon ja
terveydenhuollon palvelurakenteiden ero. Sosiaalihuolto on pääosin peruskuntien
palvelua, lukuun ottamatta kehitysvammaisten erityishuoltoa. Terveydenhuollossa
toiminta jäsentyy tehtävien ja osaamisen vaativuuden mukaan perustason,
erikoistason ja vaativan erikoistason eli yliopistosairaaloiden toimintaan.
Uudistuksen yksi keskeinen tavoite
oli perustason vahvistaminen, jotta
erikoistason palvelujen käyttöä voidaan vähentää. Vahvempaa integraatiota
haetaan perustason ja erikoistason välille. Sosiaalihuollossa tälle uudistuksen
osa-alueelle ei näyttänyt olevan sen paremmin painetta kuin kysyntääkään.
Meillähän on jo vahva perustaso!
On kuitenkin näköharhaa, että vain perustason
riittäisi sosiaalihuollossa. Erikoistuneiden sosiaalipalvelujen ja vaativan tason sosiaalityön tarvetta on
myös sosiaalihuollon asiakkailla, mutta näihin tarpeisiin vastaavat suurelta
osin alan järjestöt. Vammaispalveluissa, päihdepalveluissa, lastensuojelussa
järjestöt ovat vuosien mittaan kehittäneet omille jäsen- ja intressiryhmilleen
pitkälle erikoistuneita palveluja, joita kunnat hankkivat
ostopalvelusopimuksin. Alan väkikään ei ole osoittanut innostusta toiminnan
porrastamiseen työn ja osaamisen vaativuuden mukaan. Se ei ole tasa-arvoista!
Soteprosessi osoitti sosiaalihuollon kokonaiskuvan hajanaisuuden haitat. Kun selvää kuvaa
sosiaalihuollon ja terveydenhuollon rakenne-erosta ei näyttänyt olevan
valmistelukoneistollakaan, oli helpompi sovittaa reformin tavoitteita terveydenhuoltoon.
Tarvitsemme nyt tiivistä työtä sen jäsentämiseksi, miten
perustason toiminta ja kolmannen sektorin erikoistunut työ saadaan saumattomaan
yhteistyöhön. Myös kuntien toiminnassa erikoistumisen tarpeen määrittely on
tehtävä huolellisesti ja vailla ennakkoasenteita. On koottava omia joukkoja
yhteisten linjausten valmisteluun esimerkiksi suunniteltujen 19 kuntayhtymän
alueilla. Myös ammatinharjoittamislainsäädännön vuoksi tarvitaan ammatillisten
käytäntöjen yhtenäistämistä. Nyt ei kannata odottaa valtion keskitettyä
ohjausta, vaan ottaa välttämätön työ
omiin käsiin.