"Myötätunnon mullistava voima"

Lukija varmaan miettii, merkitseekö otsikko kirjoittajan paluuta yksilökohtaisen sosiaalityön teemoihin. Myötätuntohan liitetään yleensä sosiaalityön asiakassuhteeseen,  asiakkaan elämäntilanteeseen eläytyvään lähestymistapaan. Ei, en ole referoimassa sosiaalityön klassikkojen   kestäviä opetuksia, vaikka siihenkin saattaisi olla aihetta. Otsikko tulee Tekesin-projektista, josta kevään Kuntalehti (6/2015) kertoi tällä samalla otsikolla ja joka on projektin virallinen nimi.

Ovatko nyt teknisen sektorin ja sosiaalisektorin lähestymistavat vaihtamassa  paikkaa? Sosiaalisektorin puhe ei tänä päivänä koske myötätuntoa. Se liittyy suurelta osin rahaan, lainsäädäntöön, niukkoihin henkilöstöresursseihin, organisaatioiden muutoksiin  ja  tietojärjestelmiin. Se on kovien asioiden puhetta. Kun tekninen sektori eli Tekes sen edustajana rahoittaa myötätuntoa koskevaa hanketta, siirtyykö tekninen sektori sosiaalipuolelta tyhjäksi jäävälle tontille?

Kuntalehden artikkeli kertoi diplomi-insinööri ja filosofian tohtori Frank Martelasta, joka  kuvaa itseänsä hyvän elämän tutkijaksi. Haastattelussa hän sanoo muun muassa, että "Ihmisen olisi parempi nähdä itsensä suhteessa toisiin ihmisiin eli "suhdelona" pikemminkin kuin yksilönä." Tässähän on käsitteen sosiaalinen ydinidea ja samalla sosiaalialan ammattilaisten työn keskeinen lähtökohta. Martela työskenteli itse vanhainkodissa ja havainnoi siellä inhimillisiä kohtaamisia. Hän kysyi, millaisia ovat ne inhimilliset kohtaamiset, jotka tekevät hoitajan työstä merkityksellisen ja luovat hyvinvointia vanhukselle. Ja näin hän vastaa: "Kun et vanhana enää pysty toteuttamaan itseäsi ja saamaan arvoa sitä kautta, arvokkuuden kokemus syntyy siitä, miten muut ihmiset kohtaavat sinut. Vanhainkodissa hoitajat ovat tärkeitä arvokkuuden kokemuksen syntymiselle, se miten he kohtaavat hoidettavansa." Tämähän on kuin suoraan sosiaalityön klassikkojen - Hamiltonin, Hollisin, Perlmanin -  oppikirjoista.-  Paljon muutakin tärkeää  Martela meille alan ammattilaisille sanoo - kannattaa lukea.

Vakavampi kysymys on se, onko sosiaaliväen puheesta kadonnut työn olennainen elementti - myötätunto. En usko, että se on kadonnut ammattilaisten sisältä - siitä on paljon näyttöä. Mutta näkyykö se tavassa, jolla sosiaalityö esiintyy ulospäin. Tuntuuko se liian "pehmeältä" tai yksilökeskeiseltä? Eikö pitäisi vaikuttaa ennen muuta rakenteisiin, kertoa työn kuormituksesta, paisuvan lainsäädännön, muuttuvien organisaatioiden ja hallinnon kasvavista vaatimuksista? Kaikki nämä ovat tärkeitä työn ulkoisia ehtoja eikä niitä tietenkään voi sivuuttaa.

Mutta onko tämä kaikki, mitä työstä ja sen tekijöistä halutaan sanoa? Olemmeko jättämässä sosiaalialan keskeisen sisällön muiden puhuttavaksi? Miten voimme työn paineissa säilyttää sen voiman, joka syntyy halusta tehdä jotakin merkityksellistä? Näkyykö julkisessa puhunnassa riittävästi se, että tapamme toimia voi vahvistaa ihmisten kokemusta omasta arvostaan? Entä kuulemmeko riittävästi asiakkaiden palautetta tilanteista, joissa tämä ei onnistu? Pelkäämmekö, että liian pehmeä puhe vie särmää kovemmalta sanomalta? Alan omilla foorumeilla sisällöstä nousevat viestit näkyvät, mutta eivät niinkään julkisessa keskustelussa.

Martelan puhe osoittaa myös, että tärkeää kumppanuutta voi löytyä yllättäviltä tahoilta. Samalla se on muistutus siitä, että sosiaalialan työn merkitys nousee ihmisten kokemuksista, Syntyvät ne sitten yhdessä tapaamisessa tai vuosia kestävässä yhteistyösuhteessa. Myötätunto voi mullistaa niin asiakkaan kuin ammattilaisenkin kokemuksen omasta itsestään.