Sote tarvitsee auttamisen eetosta
Moni varmaan huokaisi helpotuksesta, kun maan hallituksen
esittämä jännitysnäytelmä päättyi sote-ratkaisun syntymiseen. Prosessin
takkuisuus on oiva esimerkki rakenteellisesta uudistuksesta, jossa yritetään
sovittaa yhteen politiikan ja asiantuntijuuden logiikkaa, erilaisia poliittisia
intressejä, eri professioiden reviirejä sekä politiikan ja yritysmaailman
johtamiskulttuureja. Hyvää opetusaineistoa rakenteellisen hyvinvointipolitiikan
opetukseen!
Sosiaali- ja terveydenhuollon remonttia tarvitaan - monesta
syystä. Tarvitsemme väestöllisesti suuremmat ja taloudellisesti vahvemmat
sosiaali- ja terveydenhuollon alueet. Myös yhtenäisen aluerakenteen syntyminen
nykyisen kirjavan kokonaisuuden tilalle on perusteltua. Eri asia on, saadaanko
kaupungistuva Suomi kukoistamaan 18 maakuntakeskuksen voimin.
Ratkaisun monista yksityiskohdista on sanottu jo melkein
kaikki. Valinnanvapauden sisältyminen kokonaisuuteen yllätti ja sisältää
eittämättä riskejä. Esitettyyn kritiikkiin minulla ei ole lisättävää.
Vuosisadan remontti tarvitsee realistisia arvioita ja
kritiikkiä. Vihoviimeinen asenne on kuitenkin katsoa vain uhkia tai yltyä
valittamiseen - niin hyviä kuin me sosiaali-ihmiset siinä olemmekin! Nyt on
syytä tunnistaa mahdollisuudet. Sellainen on ainakin suunnitelmaan sisältyvä
hyvinvointikeskus, jossa yhdistyvät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut.
Ruotsalaisten kokemukset viittaavat siihen (HS 10.11.), että valinnan vapaus
hyödyttää "helppoja" palvelun tarvitsijoita, kun taas ihmiset, joilla
on monia - terveydellisiä ja sosiaalisia - vaikeuksia, jotka tarvitsevat monen
ammattilaisen osaamista tai jotka eivät osaa hakea markkinoilta itselleen
soveltuvaa apua, tarvitsevat julkisten palvelujen monipuolista tukea.
Alueellinen epätasa-arvo ei ole ainoa yhteiskunnallinen "luokkajako".
Huono-osaiset ihmiset jäävät usein syrjään myös hyvinvointiorganisaatioissa.
Sosiaalihuolto voi tuoda sote-kokonaisuuteen tärkeää
osaamista. Sosiaalityön kenttä on "ihminen elämäntilanteessa". Se on
yhteistyötä ihmisen ja hänelle tärkeiden lähiyhteisöjen ja muiden auttajien
kanssa. Tulevaisuuden hyvinvointikeskuksista tulee rakentaa sosiaali- ja
terveydenhuollon yhteistyön osaamisen paikkoja. Terveydenhuollon
huippuyksiköitä ovat erityisen korkeaa osaamista edustavat yliopistosairaalat.
Vastaavasti perustasolle tarvitaan muutama huippuyksikkö sosiaali- ja
terveydenhuollon erityisen vaativan yhteistyön monitieteistä tutkimusta,
opetusta ja kehittämistä varten. "Huipputason" moniammatillista osaamista
tarvitaan, kun asiakkaalla on monialaisia avun tarpeita, kun asiakas uhkaa
jäädä ammatillisten reviirien, tieteenalojen, osaamisten ja perinteisten
palvelusektoreiden väliinputoajaksi. Yliopistot ja korkeakoulut ovat
yhteistyöosaamisen tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen välttämättömiä
kumppaneita.
Sopivasti sote-ratkaisun ajankohtana 7.11. professori Sara
Heinämaa kirjoitti Helsingin Sanomien yliössä toiminnan merkityksen
katoamisesta seuraavaa: "Jokainen kulttuuri, joka kadottaa keskeiset
päämäärämerkityksensä ja yhdessä tekemisen mielen, joutuu lopulta
kokonaisvaltaiseen kriisiin". Näinhän suomalaiselle sosiaali- ja
terveydenhuollolle on viime vuosina tapahtunut. Tehdasmainen palvelutuotanto on
vallannut kulttuurin, käsitteistön ja työorientaatiot. Auttamisen ja
parantamisen eetos uhkaa unohtua. Näin ei saa käydä sote-uudistuksessa.